Vaatteiden Säilytys – Purjehtijan vinkki vaatesäilöntään

Vaatteiden säilytys

Vaatteiden säilytys voi joskus aiheuttaa harmaita hiuksia. Kaappitilaa tuskin kenelläkään on liikaa ja usein etenkin lasten vaatteet tuntuvat olevan hujan hajan, kuin juuri sitä tälle päivälle haluttua vaatekappaletta etsitään laatikosta tai kaapin hyllyltä…

Onneksi merimiehiltä löytyy tähän ratkaisu, nimittäin vaatteiden rullaaminen! Moni rullaa pestyt lakanat ne vedettyään, mutta harva rullaa vaatteet. Vaatteiden rullaamisessa on toki hieman enemmän työtä, kuin pelkässä viikkaamisessa, mutta rullattuina ne vievät huomattavasti vähemmän tilaa laatikosta, kuin “perinteisesti” viikatut vaatteet.

Vaatteiden säilytys rullattuna omaa myös muitakin plussia. Vaatteet nimittäin pysyvät paremmin sileinä ja ne löytyvät helpommin. Niitä on myös helpompi siirrellä laatikossa sekä hyllyllä, joten sen juuri tänää haluamansa punaisen paidan saa helpommin otettua sieltä pinon keskeltä, ilman että joutuu viikkaamaan muita paitoja uudestaan.

Koska veneissä säilytystilaa on vähän, ovat purjehtijat keksineet rullata vaatteet. Sama niksi toimii siis myös kotona, asuntovaunussa / -autossa, sekä myös tietenkin matkalle lähdettäessä. Rullattuja vaatteita mahtuu matkalaukkuun huomattavasti tavallisesti vikkattuja enemmän. Huono puoli tässä on toki se, että vaatteiden painoa rullaus ei vähennä, joten kannattaa olla tarkkana matkalaukun painon kanssa. Takaisin tullessa pitää myös likaiset vaatteet rullata, sillä muuten ne eivät mahdu matkalaukkuun, jos se on ollut tulomatkalla täynnä.

Raikkainta pyykkiä ikinä - tai saat rahasi takaisin!

ALLEGRO pyykinpesuaine on erityisen sopiva allergisten, kutiavien, atoopikkojen, astmaatikkojen, sekä lasten pyykkiin. Allegro pesee pyykin puhtaaksi ja hajusteettoman raikkaaksi ihoa ärsyttämättä, se soveltuu erityisen hyvin myös kestovaippojen pesuun.

Piditkö artikkelista?

Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Jaa Linkdinissä
Jaa Pinterestissä

Kirjoittaja

Lue Myös

Oksennustauti & Pyykinpesu

Oksennustauti ja Pyykinpesu

Oksennustauti ja pyykiinpesu kulkevat usein käsikädessä, slillä lakanat ja muut vaatteet saattavat ikävän pöpön seurauksena mennä useammankin kerran pyykkiin. Oksennustautia selätettäessä pärjätään usein samalla kaavalla,

LUE LISÄÄ »
Pyykinpesu lakanat ja pyyhkeet

Pyykinpesu Lakanat ja Pyyhkeet

Pyykinpesu lakanat ja pyyhkeet kannattaa pestä erillään. Moni tekee virheen pestessään lakanat ja pyyhkeet samassa koneellisessa. Niin helppoa, kun se olisikin heittää vain saman väriset

LUE LISÄÄ »
Pyykinpesuaine Urheiluvaatteille

Pyykinpesuaine Urheiluvaatteille

Mistä sopiva pyykinpesuaine urheiluvaatteille? Sitä moni miettii kaupassa pesuainehyllyjen välissä. Huuhteluaine ei ole hyväksi urheilutekstiileille, mutta mitä muuta pitäisi ottaa huomioon? Monelle, etenkin muiden perheenjäsenten

LUE LISÄÄ »

Kommentoi artikkelia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vähennä kemikaalikuormaasi - Kokeile ALLEGROA!

ALLEGRO pyykinpesuaine on erityisen sopiva allergisten, kutiavien, atoopikkojen, astmaatikkojen, sekä lasten pyykkiin. Allegro pesee pyykin puhtaaksi ja hajusteettoman raikkaaksi ihoa ärsyttämättä, se soveltuu erityisen hyvin myös kestovaippojen pesuun.