Kihomadot ja Pyykinpesu

Kihomadot ja pyykinpesu

Kihomadot ja pyykinpesu, miten päästä eroon kihomadoista ja pestä vaatteet huolellisesti. Kihomadot ovat ärsyttäviä vieraita lapsiperheissä. 70-luvulla kihomatolääkkeiden mainokset hävisivät ongelman harvinaistuttua, mutta nykyään päiväkodin ovessa oleva lappu kihomadoista on lähes yhtä yleinen, kuin täistäkin kertova lappu.

Kuten täit, myös kihomadot iskevät useimmiten heti syksyllä, kun lapset palaavat kouluihin ja päiväkoteihin. Kihomatotartunnan tärkein tuntomerkki on, että lapsen peppua kutittaa. Etenkin öisin. Öinen kutina ja valvova lapsi tuovat monelle mieleen vauva ajan ja saattaa tuoda vanhemmilla hermot pintaan.

Kihomadot ovat valkoisia, pumpulilanganpätkän näköisiä ja ohuita, noin 1-2 cm mittaisia matoja. Madot asustelevat ihmisen suolistossa ja vaeltavat öisini peräaukolle munimaan. Ennen vanhaa madot testattiin laittamalla teippi peräaukkoon yöksi. Aamulla sitten katsottiin oliko siihen jäänyt matoja. Nykyään kotikonstiksi suositellaan, niin oudolta, kuin se kuullostaakin, lapsen peppuun kurkkaamista yöllä taskulampun valossa.

Kihomadot häädetään lääkkeillä, joita saa apteekista sekä reseptillä, että ilman. Molemmat lääkkeet toimivat yhtälailla, joten lääkärissä käynti ei ole välttämätöntä.

Eroon Mahdoista: Kihomadot ja Pyykinpesu

Kihomadot tarttuvat helposti ja huomaamatta esimerkiksi lelujen pinnalta, sillä niiden munia on lähes mahdoton huomata paljaalla silmällä.

Monella saattaa tässä kohtaa lähteä siivousvimma päälle ja koti kuurataan lattiasta kattoon. Tämä ei kuitenkaan ole tarpeellista sillä riittää, että takapuolen kanssa kontaktissa olevat vaatteet ja tekstiilit pestään huolellisesti. Tämä tarkoittaa siis alusvaatteita, lakanoita ja pyyhkeitä.

Muita suositeltavia toimenpiteitä ovat peittojen, patjojen ja muiden vuodevaatteiden perusteellinen imurointi, sillä kihomatojen munat säilyvät pitkään. Varsinkin pienillä lapsilla myös lelut voi olla syytä mahdollisuuksien mukaan pestä.

Lakanat, alusvaatteet ja muut tekstiilit saat tietenkin puhtaiksi Allegro pyykinpesuaineilla. Se on hellä iholle, mutta kova lialle. Mainion pesutehonsa lisäksi se on biohajoava eikä se sisällä zeoliittia, hajusteita, väriainieita, optisia kirkasteita eikä säilöntäaineita.

Lisäksi koko perheen kynnet kannattaa pitää lyhyinä ja käsihygieniasta pitää erityistä huolta. Useimmiten tartunta tapahtuu, kun lapsi raapii kutiavaa peppuaan ja sitten koskee kädellään leluihin, ovenkahvoihin tai suoraan suuhun. Tartunnan saannista ensimmäisiin oireihin kestää yleensä noin kuukausi.

Raikkainta pyykkiä ikinä - tai saat rahasi takaisin!

ALLEGRO pyykinpesuaine on erityisen sopiva allergisten, kutiavien, atoopikkojen, astmaatikkojen, sekä lasten pyykkiin. Allegro pesee pyykin puhtaaksi ja hajusteettoman raikkaaksi ihoa ärsyttämättä, se soveltuu erityisen hyvin myös kestovaippojen pesuun.

Piditkö artikkelista?

Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Jaa Linkdinissä
Jaa Pinterestissä

Kirjoittaja

Lue Myös

Biohajoava Pyykinpesuaine

Biohajoava Pyykinpesuaine

Yksi yleisimmistä kysymyksistä, joita saamme on, ”Onko ALLEGRO biohajoava pyykinpesuaine?”. Vastaus on kaikessa lyhykäisyydessään, että kyllä on. Kaikki kotikäyttöön tarkoitetut ALLEGRO pyykinpesuaineet ovat biohajoavia. Pyykinpesuaineen

LUE LISÄÄ »
Norovirus & pyykinpesu

Norovirus & Pyykinpesu

Norovirus & pyykinpesu: käsihygienia on erityisen tärkeää, mutta myös vaatteiden ja petivaatteiden pesuun kannattaa kiinnittää huomiota. Norovirus on etenkin kevättalvesta esiintyvä virus, joka aiheuttaa vatsatautia.

LUE LISÄÄ »
Pyykinpesuaine nestemäinen vai jauhe

Pyykinpesuaine Nestemäinen vai Jauhe?

Pyykinpesuainetta myydään sekä nestemäisenä, että jauheen muodossa. Mutta kumpi on parempi? ja onko niiden välillä mitään eroa? Pyykinpesuaineita on nykyään itseasiassa neljänlaisia, perinteiset nestemmäinen ja

LUE LISÄÄ »

Kommentoi artikkelia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vähennä kemikaalikuormaasi - Kokeile ALLEGROA!

ALLEGRO pyykinpesuaine on erityisen sopiva allergisten, kutiavien, atoopikkojen, astmaatikkojen, sekä lasten pyykkiin. Allegro pesee pyykin puhtaaksi ja hajusteettoman raikkaaksi ihoa ärsyttämättä, se soveltuu erityisen hyvin myös kestovaippojen pesuun.